sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Ruskaretki 2.10.2010

Niin koitti vihdoin päivä, kun oli määrä tavata porukalla leomaisissa merkeissä Ylämyllyllä. Paikalle kokoontui 5 "leoperhettä" (Pikkuinen Hamish & perhe, Brutus & perhe, Hippu, Heta & Eija, Jula & perhe sekä me eli Jippu & perhe) ja mukavana yllätyksenä saimme ruskaretkelle mukaamme myös kaksi iloista berniä (Kerttu & Hille sekä Reino & Piia) "väriä tuomaan" :) Tottahan toki otamme myös muun rotuiset mukaan mielellämme! Puhuttiinkin, että voisi yhdistää voimavarat eri rotujen kesken, kun ei yhdestä rodusta löydy tarpeeksi aktiivisia.. aika näyttää, mitä kivaa keksitään :)

Lähdettiin yhdessä Ylämyllyn Shelliltä kohti Jyrinkylän upeita maisemia. Yhdessä käveltiin laavulle, jonne matkaa oli vajaa kilometri. Arvata saattaa, että koirista oli oikein mukavaa, kun laavu sijaitsi vesistön äärellä ;) Vedessä spurttailun jälkeen osa porukasta lähti tekemään noin tunnin mittaisen patikkaretken ja osa porukasta jäi tekemään/pitämään yllä nuotiotulia. Tämä järjestely sopi hyvin, koska porukassa oli mukana lapsia, pikkupentu ja lisäksi meidän Jippu, jonka kanssa ei uskaltanut ontuilemisin vuoksi lähteä pidemmälle kävelylle. Siinä aika menikin mukavasti makkaroita paistellen, koiria kuvaillen ja jutustellen...

Laitan tähän muutaman kuvan kivasta retkestä ja lisää löytyy Picasan verkkoalbumista. Kuvia ottivat myös ainakin Hille, Piia sekä Hamishin ja Brutuksen "isännät", joten sieltäkin odottelen vielä kuvia ja lisäilen niitä tuonne samaan verkko-albumiin sitä mukaa kun niitä saan. (Lisäys: Hillen kuvat lisätty sinne jo!) Tuolta albumista jokainen saa sitten helposti kopsattua kuvia itselleen :)

Mutta tässä esimakua :)

Matka laavulle alkaa...

Julan perhettä

 
Jippu ja pojat uimassa :)


Jippu vauhdissa!

Julan ja Nikon hellä hetki *sydän*

Nuorin osallistuja: suloinen Hamish

Reino ja Kerttu patikointiretken jälkeen

Hippu ja Heta odottelemassa makkaroitaan :)

Brutus-poika "isäntänsä" kanssa, takana Julan ja Jipun "isännät"

Näin upeista maisemista saatiin nauttia!

Hamish ja Brutus

Brutuksen "mamma" ja takana Jula "isäntänsä" kanssa

..ja vielä lähikuvassa Jula ja Igor!

Poikien touhua: Brutus ja Reino :)

Kiitos kaikille mukavasta ruskaretkestä! Tavataan jälleen :)
Erityiskiitos Eijalle ryhmän ohjaajan roolista!!:)

~Jonna, Jani ja Jippu

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia lapsosistamme ja muistakin karvakorvista:))! Hienoa että porukkaa saatiin näinkin paljon kasaan ja ensi kerralla toivonmukaan vielä enempi;). Terkkuja kaikille tätäkin kautta ja Kiitos osallistumista, tästä on kiva jatkaa!! Syysterkuin Marika ja muu poppoo (toinen vetäjistä joka tällä kertaa ei perhesyistä päässyt mukaan)

    VastaaPoista